Olen istunut tässä jo pitkän tovin tuijottaen huoneeni ikkunasta ulos ja miettien mitä kirjoittaisin. Tämä postaus sisältää taas kuulumisia ratsasteluistani, kun olin eilen pitkästä aikaa Teemun kanssa tunnilla. Kuitenkin tuntuu ettei se, tai mikään, tunnu samalta. Olin ratsastamassa, mutta se ei tuntunut oikeastaan miltään. Oli ihana istua hevosen selkään ja päästä ratsastamaan, mutta tuntuu että se fiilis mikä mulla on ennen ollut tallilla, on hävinnyt. Kaikki tuntuu suorittamiselta jokaisella kerralla ja ajattelen että junnaan vaan paikallani. Haluaisin kehittyä ja päästä eteenpäin, tehdä monipuolisesti kaikkea esteistä kouluun ja maastoiluun, mutta nyt mitään sellaista ei ole. Käyn tallilla hädin tuskin kerran viikkoon ja kun ratsastan, on fiilis ettei ratsastus suju ja alan turhautua.
Huomaan, että motivaationi rakkaaseen harrastukseeni on hävinnyt enkä jaksa ratsastaa ja treenata "loppuun asti", huomaan ajattelevani jokaisella kerralla että "kai tää nyt on ihan ookoo, mä lopetan ja menen talliin".
Tein saman taas eilen Teemun kanssa, kun koko tunti meni ihan penkin alle. Teemu oli jo toistamiseen hyvin hankala, sekä voimani että taitoni olivat koetuksella kun hevonen katseli ajoittain yläkautta silmiin ja fiilis oli sama kun vetäisi seinässä olevasta narusta. Haimme gramaanit helpottamaan työtä, mutta Teemu oli selvästi ottanut asenteen että vahvana pysyn ja painan kättä vasten gramaaneista huolimatta. Ajoittain etuosa keveni ja ratsastus tuntui ratsastamiselta, mutta pääasiassa tunti oli taas plus miinus nolla ja tulin pettyneenä talliin.
Juttelimme eilen kaverini kanssa yleisesti hevosista ja omien hevostemme kuulumisista. Päädyimme keskustelemaan siitä, kuinka hevoselämän ei kuuluisi olla suorittamista ja pintaliitoa vaihtaen hevosesta toiseen tai käyttäen hevosia vain urheiluvälineenä. Emme viitanneet keneenkään henkilöön tai yleistäneet hevosmaailmaa, mutta molempia yhdisti ajatus että hevonen on ystävä, jonka kanssa haluaa kehittää vahvan tunnesiteen ja johon kukaan ei pääse väliin. Luottamus, rakkaus, yhdessä toimiminen ja hevosen nöyryys taistella miellyttääkseen omaa ratsastajaa on se, mikä tässä lajissa on tärkeää.
Kyynelten saattelemana mieleen tuli rakkaat edesmenneet hevosystävämme, joiden kanssa tuo tärkeä fiilis on koettu. Omalla kohdallani entinen, nelivuotinen taival Viksun kanssa on luonut tämän vahvan tunnesiteen jonka haluaisin kokea uudelleen. On ikävä sitä aikaa, kun ratsastin monta kertaa viikossa ja tallille meneminen ei tuntunut vaan suorittamiselta vaan rakkaudelta. Menin ja tein tunteella ja nautin siitä mitä tein. Pidimme hauskaa, teimme monipuolisesti kaikkea välillä vakavammin, välillä rennommin. Molemmat nauttivat ja tässä on se arvo, miksi haluan olla hevosten kanssa ja ratsastaa.
En ole Viksun kuoleman jälkeen kokenut samaa tunnetta tallille mennessäni, sillä tunnesidettä kenenkään hevosen välillä ei ole syntynyt. Juurikin nyt kaikki tuntuu siltä suorittamiselta ja vain "ratsastamiselta" ja se on tylsää. On vaikeaa vain ratsastaa kerran viikkoon jos sitäkään ja tehdä sitä samaa; ratsastaa puolitoista tuntia saadakseen hevosen liikkumaan oikeinpäin ja lopettaa siihen, kun on kokenut monta vuotta ihanaa hevosaikaa ja tietää millaista se voisi olla.
Oma hevonen toisi tätä kaikkea ja voisin taas lähteä tallille ihan eri fiiliksellä. Mutta rahalla saa ja hevosella pääsee, kun ei ole varaa niin on tyydyttävä ja olla kiitollinen siitä mitä on tällä hetkellä. On ihanaa, että mulle jäi Teemu Viksun nukuttua pois, mutta silti kaipaan tähän harrastukseen jotain.. muutosta? En tiedä. Ajattelin aiemmin, etten tällä hetkellä halua muita vuokrahevosia, mutta nyt alkaa tuntumaan että haluan saada lisää kokemuksia ja päästä eteenpäin.
Monet sanovat, että joskus tauko harrastuksesta tekee hyvää ja ehkä se tauko tulee mulle juuri oikeaan saumaan. Kerron ensiviikolla, mistä tämä tauko tulee johtumaan ja miten se vaikuttaa bloggaamiseen, mutta magee kokemus itselleni on tulossa :)
Huh, tuli purettua mietteitä pitkästä aikaa näin julkisesti, mutta nyt tuli vaan sellainen fiilis että haluan jakaa tuntemukseni hevosmaailmastani teille. Toivottavasti tällaisia syvällisempiä ajatuksia on mukava lukea, sillä blogissani tämä on harvinaista herkkua.. :) En yleensä tykkää jakaa syvällisempiä ajatuksiani julkisesti, mutta huomaan että välillä se tekee ihan hyvää.
