tiistai 30. syyskuuta 2014

mitä tapahtui 7.11.2007? [erikoispostaus]

Jos olet hyvin herkkähermoinen, en välttämättä suosittele lukemaan tätä postausta. Se käsittelee tositapahtumia ja kokemuksia koulusurmista.

Se on jännä kuinka ihmisen muistiin tallentuu yksityiskohtia myöten kaikki traumaattisimmat tapahtumat. Sen päivän tapahtumat kun on kohdannut sellaista joka osittain muuttaa koko loppuelämän. Oli se läheisen kuolema, kohdalleen sattunut sairaus tai koko maata tai jopa maailmaa koskettanut tapahtuma. Tämä päivä, jonka minä muistan aamusta lähtien, tapahtui marraskuun seitsemäntenä vajaa kahdeksan vuotta sitten.

Aihe josta ajattelin nyt avautua, on jo toisaalta unohdettu mutta silti aina mielissämme, ehkä pelkona? Sitä ei olla nostettu pinnalle enää moneen vuoteen mediassa, mutta etenkin Suomen tragedioista puhuttuaessa tämä päivä mainitaan ohimennen.  Nostan aiheen esille blogissani, sillä minulla on omakohtaisia kokemuksia tapahtuneesta ja edellisessä postauksessa kiinnostuneita tuntui löytyvän monia.

Jokelan koulusurmat. Jokela high school massacre. Kaksi hirveintä sanaa joiden kuulemista tai lukemista yritän välttää. En tiedä miksi nämä lauseet/sanat nostavat karvat pystyyn, mutta sitten kirjoittaessani tätä tekstiä tai kertoessani päivän tapahtumia kavereilleni asia ei juurikaan ahdista. Varmaan ne uutisotsikot ja ampujan lataamat Youtube-videot, jotka on kirjoitettu kyseisillä lauseilla, ovat pinttyneet traumaattisella tavalla päähäni.

Se marraskuinen päivä alkoi niinkuin muutkin koulupäivät. "Onks mun pakko mennä", "ei jaksais", "voi hitto, koululiikkaa heti aamusta". Motivaatio kohdillaan heti seitsemännellä luokalla ;) Päivän liikuntaan kuului koripalloa ja lopuksi venyttelimme lämmenneet lihakset. Uskomatonta miten muistan, mutta mulla oli harmaat kollarit ja valkoinen paita kyseisella liikuntatunnilla.

Kuten yleensä, liikkatunnin jälkeen iski jano ja kävimme kavereiden kanssa hakemassa limukoneesta kylmät juomat. Itse tilasin Pepsi Maxia. Siirryttiin matikanluokan eteen odottelemaan tunnin alkua iloisissa fiiliksissä välillä siemaillen limpparia.

Tunti alkoi ja istuin luokassa opettajan pöydän edessä seinän vieressä. Tunti sujui rennosti vitsaillen matikanmaikan kanssa, hän oli ihanan rento ja ystävällinen vanhahko nainen. Taisimme vitsailla, miten hänellä oli taskussaan kahva jolla ikkunoita availlaan. Eihän semmosta tavaraa yleensä taskuissa pidetä!
Saatiin tehtäviä joita epäinnokkuudella rustasimme vihkoon, kunnes tuli kovaäänisistä se tuttu pimpotus.

"Lukitkaa samantien luokkienne ovet ja siirtykää luokan perälle, pois ovien edestä", rehtori kuulutti ja hämmennyksissämme toimittiin kuten käskettiin. "Ehkä siellä on joku tulipalo tai keittiössä syttynyt ruoka palamaan?". Se oli ensimmäinen ajatus joka nousi mieliimme. Fiilis oli rauhallinen ja odottelimme vain kuulutusta että tunti saisi jatkua normaalisti.

Juoksuaskelia, kirkumista ja joku taisi kuulla pari laukaustakin. Okei, nyt ei ole kyse tulipalosta vaan jostain paljon vakavammasta. Osa ehdotti ikkunoiden rikkomista tuolilla ja karkuunjuoksemista. Osa oli sitä mieltä että nyt kannattaa vain pysyä hiljaa ja odottaa. Luokassa olisimme turvassa. Niinkö? Minä en ainakaan niin ajatellut vaan pois oli päästävä niin pian kuin mahdollista.

Opettaja kaivoi taskustaan ikkunan avaajan, sillä muutoin ainoana vaihtoehtona olisi ollut ikkunoiden hajottaminen. Mikä sattuma, että hänellä oli taskussaan kahva. Ikkuna auki ja porukka ulos. Pääsin kolmantena hyppäämään parin metrin pudotuksen ikkunasta alas. Silloin en-niin-rohkeana tyttönä en olisi normaalisti hypännyt siltä korkeudelta, mutta tässä tapauksessa ei käynyt mielessäkään jättää hyppäämättä.

Lähdimme erään kaverini kanssa juoksemaan puiden ja asuinalueen läpi niin lujaa kun ikinä pääsimme. Lunta oli edellisyönä hiljalleen satanut maahan ja nurmikko oli kevyen lumipeitteen alla. Kaikilla luokkalaisillani ei ollut kenkiä jalassa, mutta itse en ollut jaksanut ottaa kenkiäni pois ja olin sillä hetkellä siitä kiitollinen.

Juoksin parinkymmentä metriä ja hätääntyneenä käännyin vilkaisemaan taaksepäin. Kauempana näin tummiin pukeutuneen nuoren miehen salkku toisessa kädessä ja ase toisessa osoittaen kohti. En ole varma kuvittelinko vai oliko se tosiaan hän, mutta jalat senkun kiihdyttivät tahtia. Osa oppilaista jäi asuinalueelle ihmisten luo, jotka tulivat kodeistaan ulos katsomaan miksi jengiä juoksee koulusta pois. Mulla ei käynyt mielessäkään jäädä paikoilleen vaan juoksin osan porukan kanssa kävelytielle joka johti läheiselle ala-asteelle. Sinne meidät evakuoitiin turvaan.

Hävitin luokkakaverini ja menin istumaan ruokalaan joka toimi sillä hetkellä kokoontumispaikkana. En itkenyt, mutta olin peloissani ja katselin oppilaita jotka itkivät hysteerisesti. En tiennyt mitä ajatella, sillä en ollut tajunnut mitä on todellisuudessa tapahtunut.

Meidät siirrettiin hetken päästä ala-asteen vieressä olevalle Jokelan kirkolle jossa pikkuhiljaa aloimme kuulemaan lisätietoja. Rehtori on kuollut. Oppilaita on kuollut. Terveydenhoitajakin oli saanut surmansa. Spekuloimme, ketkä oppilaista on kuolleet. Eikai vaan meidän kavereita? (Muutama kuolleista oli tuttuja).

Matkalla ala-asteelle olin soittanut äidilleni puhelun "Meitä ammutaan täällä". Äitini oli tietysti kehotuksestani lähtenyt samantien hakemaan mua kotiin ja kirkolla odottelin malttamattomana kyytiä. Vanhemmat hakivat lapsiaan ja osa jäi kirkolle saamaan kriisiapua. Minä en halunnut keneltäkään ulkopuoliselta apua, tahdoin vain päästä kotiin äidin kanssa.

Kotona päällimmäisenä oli vain ajatus, että eihän se ampuja tule tänne. Mietin myös ettei huomenna varmaan kannata mennä kouluun. Hassuja ajatuksia, mutta en silloin vieläkään ollut ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Äiti avasi telkkarin ja halusi katsoa live-kuvaa karkuun juoksevista oppilaista ja henkilökunnasta. Minä seurasin alkuun myös, mutten myöhemmin pystynyt katsomaan oikeastaan yhtäkään uutista tapahtuneesta.

En muista kuinka pitkään loppujenlopuksi koulu oli kiinni. Joidenkin viikkojen päästä me oppilaat pääsimme hakemaan poliisikuulustelujen kautta luokkiin jääneet tavaramme ja reppumme. Olotilani oli tapahtuneen jälkeen pitkään ihan hyvä, mutta noin puolivuotta koulusurmasta sain muutamia paniikkikohtauksia, mm. Criminal Minds- sarjasta. Siellä kun on paljon aseellisia rikoksia jotka heti nostivat mieleen kouluampumisen.

Vuosipäivän koittaessa koulumme järjesti muistotilaisuuden, jossa kunnioitimme kuolleiden muistoa ja puhuimme asioita läpi. Sen päivän jälkeen ahdistukseni ja oloni helpottivat suunnattomasti ja elämä jatkui paremmilla fiiliksillä.

Mitä traumoja tällainen tapahtuma sitten on jättänyt pysyvästi jälkeensä?
Tiedostamattani "hätkähdän", jos koulussa ollessani kovaäänisistä joku alkaa puhumaan. Jos kuulen missä tahansa (etenkin koulussa) kiljumista tai huutoa, oveen koputtamista tai pamahduksia (ihan vaan jos tuoli kaatuu maahan), olen heti valppaana ja vatsanpohjasta vääntää. En tykkää nähdä rikkoutuneita ikkunoita jotka näyttää siltä, että niistä olisi mennyt luoti läpi. Kun joku mainitsee mm. sanoja "ampumavälikohtaus", "joukkomurha"ja "verilöyly" tai luen sellaisen mediasta, palaa tapahtunut hetkeksi mieliin. Lisäksi välillä ajatuksissani suunnittelen mitä teen tai miten suojaudun jos joku ampuja tulisi ovesta sisään. Myöskin koko Jokela on alkanut ahdistaa tapahtuman jälkeen enkä mene sinne ellei ole pakko. En tykkää Jokelan yläasteesta yhtään enkä mielelläni katso siitä mitään kuvia.

Olen onneksi sen tyyppinen ihminen, joka pääsee helposti yli kaikesta. Oli tapahtumat isompia tai pienempiä, surullisia tai hämmentäviä asioita. Avaudun, juttelen ja haluan läheisten tukea jos todella alkaa ahdistamaan, mutta yleensä tykkään käsitellä asiat itsekseni. Näin monen vuoden jälkeen pystyn puhumaan ja muistelemaan surmapäivää ilman sen kummempaa ahdistusta eikä mua haittaa kertoa niistä. Osittain se johtuu varmasti siitä etten ollut varsinaisesti vaarassa millään hetkellä eikä ampuja tullut juuri meidän luokkaan. En nähnyt kenenkään kuolevan enkä kenenkään ruumiita.

Mietin pitkään kirjoitanko tästä aiheesta mitään, sillä tuntuu hölmöltä nostaa näin vanha asia uudestaan pinnalle. Lisäksi tämä on hyväntuulinen hevosblogi jonne haluan kirjoittaa pääasiassa positiivisessa hengessä kivoista asioista. Sain kuitenkin edelliseen postaukseen monia kyselyitä Jokelan tapahtumista ja mun fiiliksistä, että halusin avautua aiheesta kerran ja kunnolla ettei jatkossa tarvitse erikseen selitellä samoja juttuja ja taas kerrata menneitä. Toivottavasti halukkaat siis saivat tästä postauksesta irti sen minkä halusivat ja jos tulee kysyttävää, vastaan mielelläni. Keskustelkaa ja kommentoikaa ikävistä asioista tähän postaukseen, ja pidetään iloista henkeä yllä muualla blogissa.

Palataan taas paremmissa merkeissä ja kiitos jos jaksoit lukea tarinani :)

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

aurinkoinen sunnuntai

Voi että miten upea sää ulkona! Kyllä nyt Suomen luontoäiti näyttää parastaan tarjoten ihanaa väriloistoa puiden lehdissä! Voin sanoa, etten pidä syksystä ollenkaan sillä suurimmaksi osaksi se tietää sateisia ja pimeneviä iltoja syysmyrskyjen kera. Kuitenkin näinä päivinä kun ruska alkaa olla kauneimmillaan, en näe mitään valittamista syksyssä ja ulkona tekisi mieli olla kokoajan.

Onneksi myös kameraan saa ikuistettua näitä hienoja syyspäiviä kaikkine väreineen. Otimmekin tänään ilon irti tyttöjen kanssa ja kuvailimme yhteiskuvia hevosten kera (ratsastusta unohtamatta).










Teemun kanssa käytiin ensin ottamassa "maastakäsin" -kuvia, jonka jälkeen kipusin selkään ja suunnattiin pellolle hetkeksi. Teemu yllätti tänään täysin ratsastettavuudellaan, se toimi kuin veitsenterällä ja kuunteli mitä pienimpiäkin apuja. Se ei yrittänyt juosta alta, vedellä sivuloikkia tai keksiä pelättävää. Mulla oli todellinen nautinto vain istua kyydissä. Harmillisesti Teemu vähän jännitti pellon pohjaa ja saimme vain hetken aikaa ravattua, kunnes siirryin maneesin puolelle tekemään vielä laukkatyöskentelyä.





























Hyvä fiilis jatkui maneesissakin, mutta ajoittain Teemu tuli turhankin tyhjäksi edestä ja jäi ikäänkuin laukkaamaan paikallaan. Yleensä kun Teemua ei missään nimessä kannata ajaa eteen sillä moottori käy liiankin kuumana, nyt oli kova työ saada siitä reipasta ja isoa laukkaa irti! Olin kuitenkin tyytyväinen ettei se painanut edestä tippaakaan ja moottori kävi kerrankin rauhallisesti (;


























Toivottavasti tämä hyvä fiilis (ja hyvät säät) jatkuvat pidempäänkin ja päästään treenailemaan jatkossakin hymyssä suin :) Mitäs pidätte kuvista?


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

vastaukset kysymyksiin

Heippa!
Luvassa viimein kysymyksiin vastailua lähettämiinne kysymyksiin, kaunis kiitos kaikille niistä :) Kuten ennenkin, jätin usein kysytyt ja 'itsestäänselvät' kysymykset pois ja valitsin tärkeimmät ja parhaimmat mukaan.
Ajattelin alunperin tehdä kysymykset videon muodossa, mutta jostain syystä olen skeptinen höpöttelyvideoita kohtaan ja ne vaikuttavat niin tylsiltä..! Katsotaan rohkaistunko taas jossain vaiheessa videoiden tekoon..

[Teemun ilman satulaa-kuvat viimeviikonlopulta]


Millainen olet ratsastajana mielestäsi?
- Rohkea, rauhallinen ja päättäväinen, mutta samalla rento enkä halua ottaa ratsastamista liian tosissaan. Jos jokin asia ei heti onnistu, en menetä malttiani vaan pysyn rauhallisena. Saatan mielessäni kirota vaikka kuinka paljon ja vaikka tekisi mieli kohdistaa ärsytys hevoseen, pysyn tyynenä. Uusien hevosten kanssa olen ehkä liiankin varovainen ja kiltti enkä aina muista vaatia tarpeeksi, mutta jos minua rohkaistaan, päättäväisyys tulee esiin (kuten tutuilla hevosilla). Haluaisin kehittyä eleettömäksi apujenkäyttäjäksi ja päästä eroon tietynlaisesta malttamattomuudesta.


Jännittääkö sua ikinä hevosen selässä?
- Hyvin harvoin. En pelästy vaikka hevonen yrittäisi temppuilla, riekkua tai karata avuilta, kunhan se on kytkettävissä pois. En hätäänny helposti hevosten kanssa ja se on mielestäni tärkeä asia hevosten kanssa toimiessa.

Esteet ratana vai yksittäisenä?
- Kuten estetunneilla yleensä, tykkään ensin hypätä yksittäisiä ja lopuksi pari kertaa rataa. Eli molemmat ovat mieluisia, mutta jotenkin ne yksittäiset ovat kivempia :)

Miten vanhempasi suhtautuivat ratsastamiseen?
- Äitini on itsekin ollut koko elämänsä hevosihmisiä, muttei ole ratsastellut kuin hyvän mielen vuoksi. Hänen kauttaan oma innostumiseni hevosiin on alkanut ja aikoinaan äitini vei minut talutusratsastukselle naapurin ponilla. Siispä hän mielellään sponssaa harrastustani silloin tällöin. Isälle hevoset ovat ok, mutta valittaa aina leikillään jos ja kun rahaa palaa hevosiin/varusteisiin (;


Pystytkö muistamaan ensimmäisen tippumisesi?
- Kyllä! Se tapahtui ollessani noin viisivuotias ja ratsastaessani edellämainitulla ponilla. Olimme maastossa hiekkakuopilla, kun poni varoittamatta heitti valtavan pukin ja lensin kaaressa maahan. Sinä hetkenä itketti, jälkeenpäin huvittaa ja muistan kuinka äitini oli tukehtua nauruun..

Haluaisitko käydä ratsastustunneilla?
- Jos tällä tarkoitetaan ratsastuskoulun tunteja, niin en. Muutoin ratsastustunnit ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä ikinä ei voi oppia liikaa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen päästessäni silloin tällöin kaverini silmän alle, harvoin kun on mahdollista päästä esimerkiksi Teemulla kunnon valmennuksiin (omistaja menee itse).

Minkä takia et hyppää Teemulla?
- Omistaja haluaa hypätä hevosellaan itse.






















Haluaisitko kilpailla Teemulla?
- Tätä mahdollisuutta tuskin koskaan tulee, sillä omistajan on tarkoitus alkaa kilpailemaan kouluratsastuksessa kunhan Teemu on täysin "kunnossa". Ajatuksena se olisi kieltämättä kiva, kun ensin saisi sileällä työskentelyn tarpeeksi hyvin pelaamaan.

Kuuma vai rauhallinen hevonen?
- Kuuma ehdottomasti, tykkään omalla moottorilla liikkuvista hevosista joilla on pilke silmäkulmassa ja ovat kiinnostuneet ympäristöstä. En kuitenkaan pidä ns. villeistä hevosista, haluan pystyä kaikesta huolimatta luottamaan että pysyn kyydissä ja hevosella on turvallista ratsastaa. Teemu on muuten aika ihanteellinen hevonen, mutta vähän jos sitä kuumuutta kuitenkin sais pois ;)

Kuinka monesti viikossa käyt tallilla ja ratsastamassa?
- Nykyään  vaihtelee hyvin usein, ennen kävin noin neljä kertaa viikossa ratsastamassa. Nykyään 1-2 kertaa viikossa, joskus en kertaakaan :( Joskus saatan olla tallilla ihan vaan kuvaamassa muita.





















Alatko jo heti käynnissä taivuttamaan hevosta tms?
- Alkukäyntien jälkeen kyllä. Haluan heti saada hevosen skarpiksi ja kuuliaseksi alleni ja etenkin Teemun kanssa taivuttelu ja jumppaaminen on tärkeää heti alussa.

Miten pitäisi ratsastaa kädelle painavaa hevosta?
- Itse ratsastan pohkeella pitäen hevosen kuitenkin kasassa. Irrotellen, taivutellen ja nostaen hetkellisesti kättä ylöspäin jos pää painuu liian alas. Volttien ratsastus ja se, että keksii hevoselle kokoajan tekemistä auttavat yleensä (suunnanmuutokset, temponvaihtelut, pysähdykset, siirtymiset jne..)

Mitä muuta voisi tehdä kuin voltteja ja taivutuksia?
- Ihan mitä ikinä keksiikään omien taitojen rajoissa! Yllämainitut temponvaihtelut, pysähdykset ja siirtymiset, lisäksi avo-ja sulkutaivutuksia, taka- ja etuosakäännöksiä, pohkeenväistöjä..

Mielestäsi tärkein asia ratsastuksessa?
- Hevosen kunnioittaminen ja oikeanlainen kohtelu, rauhallisuus ja päättäväisyys. Tykkään tavoitteellisista ratsastajista jotka osaavat kuitenkin ottaa rennosti ja tekevät hevosen kanssa monipuolisesti kaikkea.






















Montako ruusuketta sulta löytyy?
- Ihan muutama vaan lähinnä leirikisoista, tätä kisauraa kun ei juurikaan ole :D

Ensireaktiosi kun kuulit Viksun laukkaavan vihreillä niityillä?
- Voi, taas ottaa vatsanpohjasta.. Tosiaan luin kyseisen tiedon kännykkäni Facebookista sattumalta. Olin odottamassa autossa kaveriani ja siinä odotellessa ajattelin vilkaista Facebookkia, jota teen puhelimella erittäin harvoin. Rullattuani muutaman päivityksen alas ruutuun ponnahti se, mitä en olisi ikinä halunnut nähdä. Katsoin moneen otteeseen päivitystä ja huusin ääneen ettei se voi olla Viksu. Lähdin samantien ajamaan kotiin kovan hädän vallassa, mikä ei tietenkään ollut fiksua..

Miten elämäsi on muuttunut Viksun lähdön jälkeen?
- Tavallaan paljon, sillä enää mulla ei ole sitä parasta hevoskaveria jonka kanssa sain tehdä mitä ikinä halusin. En pääse enää ratsastamaan niin usein ja eniten ehkä kaipaan niitä ihania maastoretkiä joita rennosti Viksun kanssa pystyin tekemään <3 Jollain tapaa hevosharrastukseni ei ole enää samanlaista ja siitä puuttuu jotakin, se on pinnallisempaa kuin ennen.

Kuinka paljon ikävöit Viksua asteikolla 1-10?
- Täysi kymppi, haluaisin niin paljon että se samettiturpa olisi vielä menossa mukana. Kaikki jäi niin kesken kun olla ja voi..



Mikä oli Viksussa parasta?
- Voisi sanoa, että ihan kaikki. Siinä oli hevonen suurella sydämellä ja rakkaudella varustettuna. Parasta oli sen yritteliäisyys ja jokapäiväinen hyväntuulisuus joka tarttui myös meihin ihmisiin.

Paras muisto Viksun kanssa?
- Kaikki maastoretket ovat jotenkin jääneet parhaiten mieliin. Viksun kanssa pystyi ottamaan niin rennosti ja luottamaan sataprosenttisesti. Parasta ovat olleet kesäiltaisin kukkapellolla tai sänkkärillä laukkaaminen ilman satulaa ja päästäen kädet ilmaan :)

Jos saisit herättää Viksun eloon, herättäisitkö? Kuolema tulisi kuitenkin samalla lailla muutaman kuukauden päästä.
- Tämä oli jotenkin hassu kysymys jollaista ei olisi mieleeni tullut varmaan ikinä. Tavallaan haluaisin, koska silloin pääsisin elämään viimeiset ajat täysillä ja voisin päättää yhteisen aikamme niinkuin sen oli tarkoitus. Olin päättänyt, että olisin Viksun vierellä sen viimeisiin hetkiin asti eikä tämä toteutunut. Olen siitä ikuisesti.. no, vihainen. Tämän asian korjaisin heti. Kuitenkin kun tavallaan miettii, en haluaisi kokea sitä surua enää uudelleen :(

Kun avaat blogisi ja näet nimen "Viksua elämää", ajatteletko silloin Viksua?
- En ajattele tietoisesti, luen sen aina vaan "tekstinä", mutta kyllähän jos blogin nimen ajatuksella luen niin tulee siitä Viksu mieleen.

Oletko ajatellut vaihtaa blogin nimeä?
- Kyllä sitä ajattelin, mutta lukijoiden kannustaessa jättämään blogi alkuperäisellä nimellä ja tarkemmin itse ajateltuna en sitä tehnyt. Viksu tulee aina olemaan blogin maskotti :)

Käytkö enää tallilla missä Viksu asui?
- Käyn silloin tällöin ratsastamassa Putte-ponia ja usein ajan autolla/juoksen tallin ohi, sillä se sijaitsee vain kilometrin päässä kodistani.




Miksi aloit bloggaamaan?
- Silkasta mielenkiinnosta, silloin bloggaaminen ei vielä ollut näin iso juttu, mutta oli alkamaisillaan. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja tarinoida, joten blogi oli hyvä vaihtoehto siihen. Lisäksi tykkään valokuvata ja sain syyn julkaista kuvia jossakin :)

Esikuvasi/idolisi?
- Mulla ei ole koskaan ollut tällaisia henkilöitä. En fanita ketään tai koe erityistä ylpeyttä kenestäkään (kuullostipa kylmältä!), joten tähän on vaikea vastata :/ Ihailen ihmisiä, joilla on todellinen halu haastaa itsensä ja joka on asettanut elämälleen tavoitteita kuitenkin nauttien elämästä täysillä. Ihailen niitä, joilla on rohkeus nähdä maailmaa ja elää kuten jokainen päivä olisi viimeinen. Kumpa itsekin pystyisi samaan! 

Mikä sun keskiarvo oli kun peruskoulu päättyi?
- 8.0

Millaista opiskelu nykyisessä koulussasi on?
- Lähihoitajakoulu on tavallaan tosi rentoa eikä se ole aiheuttanut mulle stressiä. Rennot opettajat varmasti vaikuttavat asiaan ja olen saanut ihania kavereita joiden kanssa jakaa kouluun liittyviä ongelmia jos sellaisia tulee. Koulu on vastannut aikalailla odotuksiani ja olemme päässeet tekemään paljon kaikkea näiden 1,5 vuoden aikana. Ylioppilaspohjaisessa tutkinnossa parasta on ollut se, että työharjoitteluja on monta. Opiskelumme on siis enemmän töissä käymistä kuin opiskelua ja tämä on hyvä juttu tulevaisuutta ajatellen. Tällä hetkellä opiskelen Lapset ja nuoret -koulutusohjelmaa ja olen parhaillaan päiväkodissa työharjottelussa.



Aiotko jatkokouluttautua valmistumisesi jälkeen?
- En ainakaan lähivuosina, opiskelu saa hetkeksi riittää. Ajattelin sosionomiksi kouluttautumista, mutta tällä hetkellä en ole varma haluanko työskennellä lasten vai vanhusten kanssa..

Miksi työharjoitteluun meneminen tuntuu raskaalta?
- En osaa itsekään sanoa, jokin ei vaan ole kolahtanut kyseisessä paikassa. En tiedä onko syynä pienet lapset (1-3v), joiden kanssa en niin hyvin viihdy kuin vanhempien lasten. Päivät ovat niin rutiininomaisia ettei se tarjoa sellaista haastetta ja monipuolisuutta jota kaipaisin. 

Mikä on unelma-ammattisi?
- Sosiaaliala tuntuu mun jutultani. On ihanaa auttaa ihmisiä ja tuntea itsensä tärkeäksi ja hyödylliseksi :) En vielä tiedä mikä loppujen lopuksi ammattinimikkeeltä haluaisin olla.

Missä maassa haluaisit asua?
- Enpä osaa sanoa, olen niin vähän päässyt ulkomaille ettei ole vertailukohteita. Olisihan se ihanaa asua sellaisessa paikassa jossa on ympäri vuoden kesä :)

Mikä on ollut ihanin matkasi Suomessa ja ulkomailla?
- Näitä on tosi paljon, etenkin Suomen sisällä. Ihania matkoja ovat olleet etenkin Levin ja Naantalin reissut :) Ulkomailla en ole käynyt kuin Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Kreikassa. Kreikka oli kaunis paikka ja meillä oli ihana hotelli!

Mitä pelkäät?
- Epäonnistumisia, kuolemaa, vakavaa sairautta, ystävien ja kavereiden menettämistä, sitä etten tule saavuttamaan elämässäni mitään isoa. Sitten näitä perus hämähäkkejä ja ötököitä yms ;)

Miten leukasi jakselee?
- Uusille lukijoille tiedoksi, että minulle on tehty iso leukaleikkaus neljä vuotta sitten leukaluussa olleen kasvaimen vuoksi. Multa poistettiin 6cm omaa leukaluuta ja sinne laitettiin kasvamaan keinoluuta tilalle. Tämä on ollut uusi menetelmä uuden luun kasvattamiseen ja olen ensimmäinen Suomessa kenelle tätä menetelmää on käytetty. Alunperin suuni piti olla kunnossa jouluna 2012, mutta koska operaatio on ollut uusi lääkäreillekin, hoidot saatiin valmiiksi vasta keväällä 2014. Neljä vuotta olin toinen puoli suusta (alapuolelta) ilman hampaita ja nyt keväällä sain hammasimplantit suuhun. Leikkauksen vuoksi puolet alahuulesta ja leuasta on tunnottomia katkaistun hermon takia.

Kesän kaikki oli kivasti ja totuttelin uuteen purukalustoon. Tässä syksyllä leikatun puolen ikenestä alkoi puskemaan luunpalasia läpi ja kävin näyttäytymässä kirurgilleni. Hän poisti yhden luunsirpaleen ja käski tulla uudelleen mikäli luunpaloja puskee lisää. Näin kävi heti seuraavalla viikolla ja ensimmäinen syyskuuta jouduin toimenpiteeseen jossa avattiin ien, porattiin ja hiottiin leukaluuta. Nyt kaikki on (kop kop) taas kondiksessa eikä toivottavasti tarvitse enää ikinä istuutua kirurgin penkkiin.

Olen kiitollinen Kirurgiselle sairaalalle hyvästä ja huolehtivasta hoidosta, avun sain aina heti eikä kertaakaan ollut luottamaton olo :) Lääkärit ja hoitajat osasivat työnsä moitteettomasti ja tukivat kun itsellä oli joskus paha fiilis.



Mikä on pelottavinta mitä sulle on tapahtunut?
- Jokelan ampumavälikohtaus ja leukaleikkaus.

Entä ihaninta?
- Että olen saanut näin terveen ja hyvän elämän. Olen onnellinen ja tyytyväinen tähän astiseen elämääni ja ihanaa että musta on tullut näin iloinen haha x)

Miksi Facebookissa sinulla on niin vähän tykkäyksiä?
- Naurahdin tälle kysymykselle, mitähän tässä mahdetaan tarkoittaa! En hyväksy Facebookissa tuntemattomia kaveriksi ja lisäilen sinne niin harvoin mitään, ettei kaverini ole kovin aktiivisia suhteeni (;

Suosikkivuodenaikasi?
- Kesä ja talvi ovat ihanaa aikaa, ja talvella tarkoitan sitä helmi-maaliskuu -ajankohtaa jolloin Suomi on oikeasti kaunis ja on tarpeeksi pakkasta ja lunta.

Onko hiuksesi oikeasti blondit? Mitä väriä käytät hiuksiisi vai käytkö värjäämässä kampaajalla?
- Olen oikeasti blondi ja käyn luottokampaajallani värjäämässä ja leikkaamassa :) En värjää koskaan koko tukkaa, laitan leveitä vaaleita raitoja lähinnä tyveen.

Miten meikkaat, mitä tuotteita käytät?
- Alla kuva arkimeikkini tuotteista. Mukana kahta erilaista meikkivoidetta (vaaleaa ja tummaa sävyä joita sekoitan), ripsiväri, peitevoide ja poskipuna.






















Koska rupesit meikkaamaan / milloin suosittelen meikkauksen aloittamista?
- Taisin ekan kerran meikata 5-6 luokkalaisena (jos ei lasketa pienenä esim. pääsiäisen meikkejä), mutta vakituisesti yläasteen puolessa välissä. Silloin meikkiin kuului vain ripsiväri, myöhemmin kasvoihin ilmestyneiden epäpuhtauksien vuoksi aloitin meikkivoiteen käytön ja sitä kautta tuli laitettua joskus vähän luomiväriä lähinnä testiksi. En tykkää käyttää silmämeikissä juuri muuta kuin ripsaria ja joskus kajalia.

Urheiletko paljon?
- Aktiivinen liikkumiseni on kausittaista, joskus liikun hyvin paljon lenkkeillen, ratsastaen ja kuntosalilla käyden, joskus liikkumiseni on ainoastaan ratsastamista. Haluaisin löytää sellaisen tasapainon urheilemisen välille, mutta motivaatiota on vaikea pitää yllä! Tällä hetkellä taas liikun enemmän ja olen käynyt joka päivä lenkillä, mutta maanantaina sääreni kipeytyi kunnolla enkä pysty enää juoksemaan tai kävelemään ilman kipua :( Penikkatauti..

Oletko pysynyt samassa kunnossa kuin esim. vuosi sitten?
- Kunnon puolesta kyllä, mutta ulkonäöllisesti pyöreyttä on tullut jonkin verran.




















Kuinka usein käyt ns. viihteellä?
- Tämä vaihtelee paljon, joskus tulee oltua melkein joka viikonloppu, joskus taas pitkiäkin taukoja. En kuitenkaan läheskään joka baarireissu juo, sillä selvinpäin on ihanaa olla baareissa (kyllä, mua ei haittaa ympärilläni pyörivä humalainen kansa!). Silloin ei tule krapulaa ja pysyy freeshimpänä ;)

 Toimitko usein kuskina?
- Joskus, mutta yleensä muut kaverit tykkäävät ajaa.

Onko sulla parasta kaveria?
- Ei ole ollut moneen vuoteen, mutta läheisiä kavereita on muutamia.

Kaikki ei Nybackan tytöillä taida olla kunnossa (;
























Kuinka monta kertaa olet seurustellut?
- Kunnolla (enemmän kuin puolivuotta) kaksi kertaa, sitten on muutama ollut niitä parin kuukauden säätöjä.

Jos saisit päättää minkä ikäinen olisit loppuelämäsi, minkä ikäinen olisit?
- Hmm, paha sanoa kun elämää ei ole takana kun vasta 19 vuotta. Nämä 16-18v ikävuodet on ollut mukavaa aikaa, sillä silloin on tapahtunut niin paljon kaikkea eikä elämäni ole tuntunut tylsältä :) Oishan se kiva pysyä koko loppuelämä nuorena ja rypyttömänä ;)

Lempiblogisi / lempivlogisi?
- Lempiblogeja ovat mm. Uino ja Annika O. Vloggaajista seuraan vain ZoneVD:tä, Mentaalisavuketta ja mmiisas:ia.

Oletko ikinä ajatellut aloittavasi vlogaamaan?
- Tavallaan se voisi olla ihan kivaa, mutta en jaksaisi joka viikko keksiä uutta aihetta ja vloggaajia (kuten myös bloggaajia) löytyy niin hirveästi että musta se tuntuisi jotenkin hölmöltä :D

Millaista musiikkia kuuntelet?
- Laidasta laitaan ihan kaikkea.. Muiden muassa Avril Lavignea, Juha Tapiota, David Guettaa ja Kygo Remix -biisejä.

Mitä sovelluksia käytät päivittäin ja mikä puhelin sulla on?
- Mulla on iPhone 4 ja päivittäin käytän Facebook Messengeriä, Instagramia ja Whatssappia. Lisäksi pelaan paljon Free Fall - peliä (ihan paras!).

Puhelimen taustakuva?



Oletko koskaan käynyt tallini.fi -sivustolla?
- Silloin kun se oli vielä suht uusi paikka niin oli mulla talli siellä (; En vaan oikein osannut käyttää sivustoa ja joistain jutuista täytyi maksaa, joten lopetin kesken.

Teetkö enää höpöttelyvideoita tai muita kuin ratsastusvideoita?
- Kyllä tulen tekemään mutta aika harvoin into, jaksaminen ja aika riittävät. Jostain syystä ei ole enää niin luonnollista tehdä videopostauksia samaan malliin kuin ennen ja musta tuntuu, että etenkin höpöttelyvideoita ei kukaan jaksa katsoa! Onks ne tylsiä? :/

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

pirtein mielin kohti syksyä

Aurinkoista syyskuun loppua kaikille!

Toivottavasti teistä kukaan ei ole täysin kaikonnut lukijakunnastani vaikka hiljaiseloa on ollut. Pieni tauko on kuitenkin tehnyt hyvää eikä ole tarvinnut kertaakaan miettiä mitä sitä blogiin kirjottelisi. Tämä kaksi viikkoa ei kuitenkaan pitkä aika taukoiluun ollut ja nyt on jo halu palata takaisin blogin ääreen kuulumisten kera :)

Syyskuun aikana on jollain tapaa ehtinyt tapahtua paljon muttei siltikään juuri mitään. Viimeksi kirjoittelin tosiaan syysväsymyksestä ja ikäänkuin pienimuotoisesta 'masennuksesta' joka oli vallannut mut kokonaan. Mikään ei kiinnostanut ja sänky ja peiton alle piiloutuminen kuullosti parhaimmalta ajatukselta ikinä. Siitä huolimatta työharjoittelussa täytyi jaksaa skarpata, olla aktiivinen ja innokas. Asioita masensi myös leukaleikkaukseeni liittynyt ongelma, jonka vuoksi aloin taas käymään sairaalassa ja kaksi toimenpidettäkin tehtiin. Näistä kuitenkin kerron kysymyspostauksessa tarkemmin, sillä siellä on kysytty leukani tilannetta.





















Nyt kuitenkin asiat ja mieli voivat paljon paremmin ja olen aloittanut taas urheilemaan juoksun parissa! Motivaatiopiikin on antanut peili, omien kuvien katselu ja tuleva 2 viikon Thaimaanmatka. Yritän saada hieman henkistä ja fyysistä kuntoa parannettua, silloin jaksaa paljon paremmin :) Kävin jo kolmen päivän sisällä juoksemisen aloitettua vetämässä 10km lenkin, eli jossain se alkukesän juoksukunto vielä piilee. Kyllä sen liikunnan heti huomaa kropassa ja mielessä!

Väriestejuoksu 2014

party friday <3
Ratsastamassa en ole kovin usein päässyt käymään, sillä kuume ja sitkeä flunssa ovat estäneet kunnollisen ratsastamisen. Muutaman kerran olen käynyt Teemulla ja Prinssillä, mutta niistäkin osa mennyt kevyesti hölkötellen. Hepat ovat liikkuneet mukavasti ja yhteistyönhaluisesti ja etenkin Teemusta olen iloinen. Täytyy koputtaa puuta, mutta se on ollut tosi hyvä viimeaikoina sileällä :)

Tähän postaukseen laittelen syyskuun alussa otettuja sänkkärikuvia Prinssin kanssa, kun Riikka Jäntti tuli kameroineen mukaan!




















Palaillaan kysymyspostauksen merkeissä! :)