keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

paljon kuvia + kuulumiset

Olisihan se pitänyt arvata ettei tästä blogista pysy erossa.. Pari viikkoa taaksepäin julistettuani blogini tauolle ja mentyäni sen jälkeen tallille eräs tallikavereistani totesi: "ai sä laitoit sun blogin tauolle, en olisi ikinä uskonut sitä päivää koittavan!". Itse olin kuitenkin varma että nyt on pakko saada lomaa bloggaamisesta, mutta tässä se nähtiin..!

Olen saanut nyt viimepäivinä niin ihanaa materiaalia niin kuvin kuin videoin, että oli pakko tulla jakamaan ne tänne blogin puolelle teidänkin katseltaviksinne. Olen liikuttanut Teemua tällä viikolla jokaisena päivänä maanantaista alkaen, ja liikutan sen vielä huomenna torstainakin. Perjantaina onkin lähtö Naantaliin, joten Teemu saa lomailla loppuviikon.

Maanantaina 22.7 oli kova sade, joten ratsastin maneesissa koulua. Teemu oli aika hyvä, mutta olisi voinut olla parempikin. Se oli vähän höslä eikä malttanut kulkea pehmeänä ja rentona koko aikaa, vaan piti steppailla ja ennakoi aivan kaikkea. Hyvin sain sen kuitenkin tunnin edetessä läpi ja varsinkin lopuksi se ravasi ja laukkasi todella kauniisti. Selässä oli mukava istua ja hevonenkin keskittyi kunnolla töihin.





Tiistaina 23.7 kävin poikaystäväni kanssa liikuttamassa Viksun, ja hänkin pääsi kokeilemaan ratsastamista ihan omasta tahdostaan. Kyllä oli taas naurussa pidättelemistä, on se aina yhtä hauskannäköistä kun kokematon, varsinkin miespuoleinen henkilö ratsastaa (; Valitettavasti en laita kuvaa teidän nähtävillenne, joten sitä on turha kysellä.
Iltapäivällä menin liikuttamaan jälleen Teemun, ja ratsastin Aadan valvovan silmän alla kirjaimellisesti hiki hatussa. Aamulla oli kovin sateinen sää ja tulin tallille huppari ja takki päällä, ja kun pääsin Teemun selkään, mittari näytti melkein hellelukemia ja aurinko porotti!
Tunnilla Teemu oli älyttömän kiva, aluksi kuitenkin hiukan vahvempi ja jäykempi, mutta pehmeni edestä nopeasti. Tein paljon taivuttelua ympyröillä ja volteilla ja pyrin saamaan niskan hyvin läpi. Sen jälkeen harjoiteltiin vähän laukanvaihtoja täyskaarron avulla. Alkuun ne eivät sujuneet luontevasti, sillä Teemu rupesi ennakoimaan ja pomppimaan jännittyneenä. Hetki treenailtua vaihdot sujuivat ihan mallikkaasti ja saimme muutaman täysin puhtaan vaihdon.
Ravissa oli tarkoitus lopuksi mennä väistöjä, mutta sain jonkun pienimuotoisen lämpöhalvauksen ja aivan kaikki voimat katosivat enkä yksinkertaisesti jaksanut ratsastaa enää yhtään! Hiki virtasi ja olin kokoajan hengästynyt. Sen siitä saa kun ei lämpimällä säällä juo tarpeeksi.. Jaksoin jotenkuten kuitenkin loppuverkata Teemun ravissa ja voi että miten hienoa liikettä siitä irtosi :)
















Tunnin jälkeiset fiilikset!

Tänään keskiviikkona oli laukkatreenin vuoro pellolla. Tuskin tarvitsee mainita, että virtaa ja intoa Teemulla riitti taas vaikka muille jakaa. Sain pidätellä ihan kunnolla että herra pysyy housuissaan, ja aika hyvin se kunnioittikin hidastavaa apua. Tein pitkän alkuverkan ravissa ja otin yhden pitkän ja rauhallisemman laukkapätkän ennenkuin päästin Teemun täyteen laukkaan. Kolme kertaa annoin sen päästellä, jonka jälkeen loppuverryttelin ravissa ja kävelin pitkään. Molemmilla oli todella hauskaa ja Teemu aivan vaahtosi joka puolelta, mutta väsymyksen merkkejä siitä ei löytynyt lainkaan. On se aikamoinen duracell-pupu!









Tähän loppuun vielä kooste näistä kolmesta päivästä.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

yllätysvideopostaus (mutta tauko jatkuu!)

Nyt varmasti ihmettelette, miksi blogiluetteloonne tuleekin postaus jo näin pian vaikka viksua elämää -blogi pitää taukoa. Edelleen tauko on pääasiassa kyllä yllä, mutta sain muutamalta päivältä uutta materiaalia ja Santra (siis tämä videopostausystäväni ;) palasi Suomeen ulkomaanreissultaan, niin kuvasimme hieman eräänä kesäisenä iltana materiaalia teille lukijoille. Seuraavana päivänä lisäksi ratsastin Teemun ja sain siltä kerralta materiaalia, niin päätin nyt tehdä vielä yhden videon teille tähän väliin.

En kerro sen kummemmin tekstinä mitään, kun vaan sen että Teemu oli aivan superkiva kyseisenä päivänä kun menimme ristikoita ja muutaman pystyn. Teemu oli heti alkutunnista jo hyvin rento ja tuli täysin läpi selästään, on nykyään niin kiva istua selässä kun hevonen uskaltaa täysin rentoutua ja sillä ratsastus on muuttunut enemmän nautinnoksi, alkutaival kun oli niin älyttömän hankalaa!
Muutaman hypyn jälkeen Teemu saikin sitten kipinää ja oli aivan innoissaan päästessään vähän pomppimaan, mutta kuunteli erittäin hyvin pidätteitä. Osa saattaa huomata hieman vahvemman kuolaimen, mutta laitoimme sen ihan sen varalta jos Teemu tuppaa vahvaksi edestä eikä kuuntele pidätteitä tarpeeksi hyvin nivelillä (sillä on nykyään niin kovasti energiaa!). Videolla myös alku- ja loppuverkasta muutama videopätkä.

Eipä tässä muuta kerrottavaa sitten olekaan, kun että toivottavasti pidätte videopostauksesta ja palaillaan elokuussa!








On se vaan niin komea <3

tiistai 16. heinäkuuta 2013

kuulumiset ja kesätauolle -->

Heippa kaikille siellä ruudun toisella puolen,

kuten olette varmaan osa huomanneet niin postaustahti on nyt muutaman viikon ajan ollut aika suppea, mutta jostain syystä nyt on taas sellainen fiilis etten jaksa istua tietokoneella näin kesäisinä ja aurinkoisina päivinä kovinkaan pitkään, kunhan käyn selaamassa Facebookin, bloggerin ja sähköpostin. Kaikki päivät ovat täynnä, ainakin melkein täynnä, sillä nyt kun olen työttömänä ainakin jonkin aikaa (irtisanouduin Lidlistä), haluan käyttää kaiken ajan kavereihin, hevosteluun ja muunlaisiin tapahtumiin (kuten auringonottoon, jota onkin tullut harrastettua aika mukavasti!). Julistan nyt siis pienimuotoisen kesätauon viksua elämää -blogille, mutta laitan tähän postaukseen vielä muutamia viimepäiväisiä kuvia Teemusta ja kerron kuulumiset.

Ensinnäkin Viksulla en ole nyt käynyt ratsastamassa ollenkaan, koska juuri näinä vuokrauspäivinä etenkin on tekemistä ollut niin paljon, ettei ole ollut aikaa/jaksamusta enää käydä Viksun luona. Vanha herra onkin saanut siis lomailla, mutta uskon että se tuskin pistää yhtään pahakseen.. ;)
Teemulla olen käynyt noin neljä kertaa tässä puolentoista viikon sisään ratsastamassa, ja ollaan touhuiltu rennommalla meiningillä ilman satulaa. Olen käynyt tänä aikana melkein jokaisella kerralla pellolla tekemässä ainakin alkuverkan, koska siellä on niin paljon tilaa mennä ja molemmat nautimme suunnattomasti vauhdin huumasta! Teemulla kyllä tuo vauhdin huuma on nyt viimepäivinä ollut vähän liiankin kova, sillä jopa kentällä se yrittää juosta alta eikä malta rauhoittua millään. Olenkin saanut taistella kädet väsyneinä jotta saisin ison ja innokkaan ratsun kuuntelemaan ja liikkumaan nätisti.


Lauantaina Teemu oli energisyyden multihuipentuma, ja jännä että alkuverkatessani pellolla se oli oikein nätisti ja ravasi ja laukkasi kyllä niin upeasti ettei mitään rajaa! Heti kentälle päästyä se yritti kokoajan nostaa laukkaa eikä pohjetta pystynyt juurikaan antamaan ilman, että siirtyminen sisälsi pienimuotoisen syöksähdyksen. Olisin voinut ravata ja laukata ikuisuuksiin ilman, että Teemu olisi väsähtänyt, mutta onneksi loppujenlopuksi sain kuin sainkin sen edes hieman rauhallisemmaksi ja meno näytti kutakuinkin järkevältä.
Sunnuntai olikin sitten aivan toisenlainen päivä, mutta ei suinkaan siinä asiassa etteikö Teemun energia olisi hävinnyt mihinkään. Hirveän reipas se oli myös sunnuntaina ja alkutunnista kyttäili tavalliseen tapaan kentän laitoja. Jossain vaiheessa se kuitenkin "naksahti" ja rentoutui aivan täysin, kaula oli rehellisesti pyöreä ja rento ja mun ei tarvinnut kuin kantaa omia käsiäni paikoillaan. En ole koskaan saanut Teemua niin hyväksi kuin sunnuntaina, olin niiin tyytyväinen!

Alla olevat kuvat ovat lauantailta, ja harmitti ettei sunnuntaina kukaan ollut kuvaamassa. Mutta niinhän se menee, että aina kun hevonen tuntuu hienoimmalta, kukaan ei sattumoisin ole niitä hetkiä ikuistamassa ;)

Tässä kuvassa näkyy muuten hyvin Teemun pään "ihottuma", sillä lähtee nimittäin keväällä ja kesällä karvaa pään alueelta, syytä en tiedä, mutta päätään se ei mihinkää hinkkaa, joten se ei ole syynä!











Näiden kuulumisten myötä toivottelen kaikille lomailijoille hyvää lomaa ja töissä olijoille työniloa, palaillaan elokuussa Naantalireissumme jälkeen (josta muuten tulossa sitten lifestyle-tyylinen jättipostaus) ;)


torstai 4. heinäkuuta 2013

kesästä nauttimista [ + videopostaus]

Hei vaan kaikille!
Ihanaa varsinaista kesää on enää vain kuukausi jäljellä, nyyh, mihin se aika hupenee? Vastahan se kauan odotettu kesä vasta alkoi ja nyt kuukausi vaihtui heinäkuuhun, toivottavasti tämä kuukausi tulee olemaan yhtä tapahtumarikas kuin edellinen kuukausi. Lupasin itselleni ennen kesää, että tänä kesänä nautin jokaisesta päivästä täysillä ja olen jokaisena kauniina päivänä ulkona koko päivän mahdollisuuksien mukaan. Se on omalta osaltani myös toteutunut niin hyvin kuin töiden ohella on kerennyt. Toivottavasti muidenkin kesä on sujunut hyvin :)

Kesäkuussa olen muiden muassa...

rentoutunut

lähtenyt Aadan kanssa extempore Naantaliin

syönyt paljon grilliruokaa <3

laukannut pellolla täyttä vauhtia

valvonut kesäöitä

käynyt paljon uimassa

viettänyt juhannusta festareilla

ottanut tatuoinnin ;)

syönyt mansikoita

tutustunut erikoisiin ihmisiin ;)

ollut töissä

viettänyt aikaa kavereiden kanssa

käynyt shoppailemassa
ruokkinut sorsia

Sitten palataan viime päiviin. Viimeviikon sunnuntaina kävin ratsastamassa Teemun, ja ohjelmaan kuului pääasiassa peltoratsastusta, kävin siis suht uudella laukkabaanalla ratsastamassa ja lopuksi menin vielä maneesiin hetkeksi ravailemaan.
Teemu oli aivan innoissaan päästessään taas pellolle, ja voikun olisitte nähneet millaista sooloilua se alkuun oli. Kun pyysin ravia, Teemu nosti laukan ja se laukkasi, laukkasi, laukkasi ja laukkasi. Joko yritti rykäistä kiitolaukkaan, peruutteli tai laukkasi kirjaimellisesti paikoillaan. Jonkin aikaa sain sen kanssa veivata että löysimme sellaisen askellajin kuin ravi. Tämän jälkeen se ravasikin niin komeasti että huhhuh, voikun siitä irtoaisi yhtä hienoa ravia myös kentällä ;)
Jonkin ajan kuluttua kun Teemua oli saatu lämmiteltyä, annoin sen tulla pari kertaa kotia päin niin lujaa kuin ikinä pääsisi. Ja johan pääsi.. Silmistä valui vesi kun tuuletettiin menemään, siinä kyllä nollaantui kaikki ajatukset! Ihanaa.

Maneesissa ravailin hetken tehden ympyröitä,voltteja ja taivutellen Teemua pyöreäksi. Se oli vähän hidas takaa, mutta kun otin raipan käyttöön niin johan alkoi ne takasetkin löytymään. Vahvahan se oli noin muuten, mutta hyvä mieli jäi :)




























Tiistaina menimme Aadan kanssa yhdessä katsomaan ja liikuttamaan Viksun. Itse unohdin ratsastuskamani kotiin, mutta Aadalla ne oli mukana, joten passitin hänet Viksun selkään tällä kertaa. Sitä ennen Aada otti musta ja Viksusta muutamia kuvia pellolla, ja täytyihän sitä vähän trapetsitaiteilla siellä selässä.. Viksu sopisi kyllä niin hyvin sirkuspolleksi kun on niin älyttömän rauhallinen ja kiltti! Vähän liiankin rauhallinen tosin, sillä kuvissa se näyttää erittäin tylsistyneeltä eikä Aadan hienoista hypyistä ja ääntelyistä ollut mitään apua hevosen ilmeen muuntamiseksi..!














Aadan sanoin Viksu oli aika jäykkä ja varsinkin oikeassa takajalassa oli heikohko työntö, alkutunnista se jaksoi kantaa itseään ja oli kuulemma oikein mukava, mutta väsähti loppua kohden. Ymmärrettävää kuitenkin, sillä Viksu on nyt pääosin lomalla :)

Keskiviikkona kävin sitten minä Viksun selässä ja tein extempore videopostauksen tallipäivästä, ei ole  niin hieno tai laadukas video mutta pääasia että jotain kuvailin ja sain teille pitkästä aikaa videopostausta!