keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Päivä kuvina / Viksun näkökulma

Terve, kaverit! Tänään pääsin vihdoin ja viimein avaamaan oman suuni ja kertomaan Emmin sijasta oman näkemykseni tallipäivästä :p Aloitetaas..
Kello näytti viisitoista yli kaksitoista, kun huomasin jonkun saapuvan tallille pyörän kanssa. 

No, kuten tavallista, en sen enempää välittänyt vaan jatkoin minulle tärkeämpää asiaa, nimittäin syömistä! Vieläpä oman lauman kanssa, ai että sitä ihanuutta! Voiko heppa enempää toivoakkaan?

Huomattuani jonkun epämääräisen lähestyvän takaani täytyihän minun keskeyttää ateriointini ja tarkistaa kuka kehtaa häiritä ruokarauhaani. Oh, Emmihän se! Tänään siis selvästi on työpäivä, kun joudun tämän tytön kanssa aina hommiin.. Enemmän tykkään kyyditä pieniä lapsia, silloin ei tarvitse rehkiä vaan voi vähän mennä oman pään mukaan (hehheh..)ja löntystellä rauhallisesti, siitähän ne pienet lapset tykkäävät! Mutta täytyy kyllä myöntää että töiden teko on välillä ihan hauskaakin, olenhan kuitenkin päällisin puolin miellyttämisenhaluinen herra :) En kuitenkaan voi sallia että joudun tänään yksin rehkimään, joten pistin töppöstä toisen eteen ja lähdinkin Emmiä karkuun! Voi että miten nautin, kun hänkin joutuu vähän hölkkäämään perässäni, muutoinhan olisi aivan epäreilua että vain minä joutuisin juoksemaan mutta Emmi ei.. ;)

Tallissa seisoskelin kaikessa rauhassa ja nautin pitkistä, raskaista harjanvedoista. Olin kuulemma hyvin likainen ja harjakin ihan takussa, mutta sehän on just rento ja luonnollinen style, juuri mulle sopiva! Emmi otti minusta tämän kuvan, ja sen jälkeen haki suan ja rupesi siistimään uljasta harjaani! Tajusin että voi ei, nyt se  rupeaa leikkimään jotain kampaajaa ja tekee minusta ihan naurettavan näköisen..! Miten noloa..

Niin, tämännäköinen musta sitten tuli.. Emmi yritti taiteilla jotain hienoa harjaani, mutta mielestäni tämä mallina oleminen ei ole ihan miesten juttu, vai mitä? Yritin näyttää kuitenkin iloista naamaa, jottei Emmi pettyisi, hih!

Emmi kipusi selkääni ja lähdimme pellolle kävelemään (lue: syömään). Halusin tehdä tänään hieman oman pään mukaan ja pysähtelin melkein joka toisella askeleella syömään mehevää ruohoa. Ei sitä aina jaksa olla kiltti ja kävellä reippaasti eteenpäin.. No, Emmipä kielsi syömisen ja käski minun kävellä reippaasti eteenpäin, joten päätin aloittaa kyttäämään kaikkea mahdollista, mikä vähänkin liikkui! Eli siis, melkein ihan kaikkea.. 

Emmi pyysi minua ravaamaan ja ajattelin olla nyt kiltti ja siirryin oikein reippaasti raviin, välillä yrittäen vähän napsia evästä mukaani, eihän sitä muuten pieni hevonen jaksa.. Laukattiinkin yksi pätkä, ja olin tavalliseen tapaan innokas ratsu, pellolla laukkaaminen on vaan niin siistiä, voi leikkiä villihevosta ja välillä vähän revitellä, siitä se Emmikin tykkää!
Laukkojen jälkeen siirryin kävelemään ja sain taas huilata (lue: syödä). Käveltyäni hetken joku kivenkappale kehtasi kompastuttaa minut ja polvistuin maahan heittäen samalla Emmin upeassa kaaressa kaulani ylitse! Siitä sitten jatkoin syömistä samantien aivan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, Emmiparka tosin seisoi vieressäni hölmistyneen näköisenä, ei tainnut edes tajuta mitä tapahtui! Täytyy kyllä myöntää, että aika upean lennon hän teki, ja sehän oli vain minun ansiotani, joten olin hyvin ylpeä itsestäni ;) Emmi sitten talutti minut tallille sillä se epätoivoinen ei päässyt takaisin selkääni. Sain taas samalla syödä..

Kentällä Emmi laittoi minut kunnolla töihin, höh, olisin halunnut mielummin jatkaa syömisiäni, mutta ymmärsin kuitenkin heti itsekin että nyt mennään eikä meinata! Lähdin oikein tarmokkaasti eteenpäin käskystä, mutten sen enempää viitsinytkään tehdä. Emmi yritti epätoivoisesti saada minua taipumaan ja hakeutumaan pyöreäksi, mutta kun kerta täytyi liikkua eteenpäin, niin mitä sitä turhia jarruttelemaan ja sipsuttelemaan sievästi! Purin kuolaimeen enkä suostunut tekemään sen kummemmin yhteistyötä, kaikki muu oli tänään jotenkin paljon paljon mielenkiintoisempaa!
Rupesi kyllästyttämään se ainainen pyöriminen kentällä, joten fiksu kun olen, ajattelin sitten heittäytyä oikein mukavaksi Emmille jotta pääsisin nopeammin takaisin laitumelle. Naksautin niskani, vetreytin lihakseni ja rentouduin suusta, tätähän se tyttö halusi joten saamansa piti! Kuljin oikein ylväästi pitkin askelin ja huomasin kuinka Emmistäkin tuli yllättäen paljon mukavampi, hyvä :) Vasemmassa kierroksessa en kuitenkaan jaksanut niin paljon yrittää, se kun on mulle hankalampi suunta, olen aina tottunut katsokaas menemään oikeaan suuntaan, kukapa nyt vääräänkään haluaisi kulkea, you know! Siinä sitten ravattiin ja laukattiin ympyrällä jonkin aikaa, mutta minähän vasta innostuin, ja kun oli aika siirtyä loppuraveihin, olisin halunnut päästellä ravia kuin Vermon raviradalla! Emmi siinä vähän yritti minua jarrutella ja taivutella kaulaani, ja pikkuhiljaa tajusin itsekin että okei, nyt täytyy lopettaa. Mieleeni muistui jälleen laidunten ihana, houkuttelevan pehmeä ruoho...mmm.





Tunnin jälkeen Emmi totesi "nyt suihkuun!" ja pian seisoinkin vesiboksissa täysin märkänä. Hyi, en pidä yhtään siitä että minua suihkutellaan jollain letkulla, varsinkin, jos päätäni yritetään huuhdella! Siitä vasta soppa syntyykin.

Suihkun jälkeen matka jatkui laitumelle, ja pitihän mun matkalla sanoa heippa vieraileville laidunkavereille. On se niin kivaa olla suosittu, huomasin heti miten nämäkin toverit innostuivat kun annoin niiden vähän puhallella sieraimiini!

Ai että, vihdoin pääsin takaisin laitumelle laumani pariin! Olenhan hyvin suosittu, että kaikki jäsenet Mari-tammaa lukuunottamatta (hui, pelkään sitä naista!) tulivat perääni ja siinä mentiin possujunassa minä kärkipäässä syömään ruohoa..

Hetken maisteltuani ruohoa ajattelin pitää pienen venyttelyhetken, ja kas näääin se onnistuu!

Päätin vielä kellahtaa kyljelleni ja piehtaroida itseni oikein likaiseksi, märällä karvalla kun se onnistuukin aivan loistavasti! Imagooni ei kuulu olla puhdas ja sievä, vaan likainen ja pörröinen, se vakuuttaa kaikki vanhemmat rouvashenkilöt, et voi kieltääkkään ;)

Jaahas, tässä kuvassa huomasin että minun herkkää jumppahetkeänihän kuvataan! Sen seurauksenapa käskin ystäväni Karkin mennä häiritsemään Emmin kuvailuja jotta saisin rauhassa kieriä maassa. No, oikeastaan se ei olisi niin paha juttu että hän näkisi minut jalat kohti taivasta, mutta se on hieman noloa että en pääse pyörähtämään ympäri piehtaroidessani! Tämä perhanan maha ottaa nimittäin kiinni, kyllähän minä muuten taipuisin vaikka mihin suuntaan, köhköh..

Ja hiiop, näin sitä noustaan sulavasti ylös! 

Ja kuten herrasmiehen tapoihin kuuluu, täytyyhän minun lähettää terveiset arvon lukijoilleni, joten tallustelin jumpan jälkeen Emmin kameran luo ja tervehdin iloisesti, toivottavasti terveiset tulivat perille! 

See youu; 

Ps. Ainiin, Emmi käski infota teille sellaista, että hän lähtee Naantaliin joidenkin gimmojen kanssa viikoksi, joten tähän blogiin tulee pieni tauko! Nähdään sitten sen jälkeen <3

maanantai 23. heinäkuuta 2012

maanantainen kavalettitreeni

Hei vaan pitkästä aikaa teille lukijoille, tosiaan olin viikon lomailemassa Savossa mummolassa, joten en päässyt postauksia kirjoittelemaan. Ratsastamaankaan en siellä päässyt sillä koko viikon ajan lukuunottamatta perjantaita satoi vettä ja eräänä päivänä oli raju ukkosmyrskykin.
Eilen olin juhlimassa kaverini Jutan konfirmaatiota ja kävimme myös hevosten kera ottamassa muutamia "juhlallisia" kuvia ;) Laitoin teidänkin nähtäville muutaman kuvan Bohemiasta ja minusta.


me bloggaajat <3
Bohemia pääsi myös tandem-ratsuksi Meten kera ;) (terveisiä vaan!)

Tänään treenailin taas Bohemian kanssa, teemana vähän kavalettihyppyjä ja sileällä ratsastusta. Ensiksi noin puolisentuntia ratsastin koulua, laitoin ponin kunnolla hommiin ja erityisen nöyrästi tamma kuunteli! Se oli oikein hyvä ratsastaa eikä lainkaan laiska, heti alusta lähtien liike lähti takajaloista ja etuosa oli kevyt. Tein ihan vain pääty-ympyröitä ja muutamia suunnanmuutoksia, välillä vähän käyntipätkää, välillä kootumpaa ravia ja välillä eteenpäinpyrkivää. Laukat olivat myös varsinkin oikeaan kierrokseen oikein hyvät, laukka pyöri, mutta silti täytyi olla todella napakka ettei muuttunut rikkonaiseksi.
Välikäyntien jälkeen hyppäsin muutaman kerran molempiin suuntiin johteiden yli, jotka toimivat kavalettien sijasta. Alkuun Bohemia oli taas sitä mieltä että nyt tuo este syö pienen viattoman ponin, mutta napakassa laukassa hyppäsi lopuksi oikein hyvin. Laitettiin vielä 'kavaletit' sarjaksi ja hypättiin muutamaan otteeseen. Bohemia rentoutui täysin eikä kyttäillyt yhtään; siispä hyvät lähestymiset ja hypyt.

Välillä poni imi esteelle liiaksikin..!
Jäi todella hyvä mieli tunnista, sillä Bohemia toimi tänään jotenkin erityisen hienosti. Ei vängännyt missään asiassa vastaan vaan oli "okei, mä teen"-fiiliksellä kokoajan :) Toivotaan että samanlainen tunne jatkuu tulevilla tunneilla.

Tein huvikseni reilussa tunnissa koosteen kesän estetunneista, harmiksi materiaalia oli vain kolmelta tunnilta joten mitään pitkää videota en päässyt tekemään. En panostanut videoon ollenkaan, joten ethän odota että video on tämän tasoinen teos (; Heh, huomaa kyllä kuinka inspiraatio on kadonnut kuin tuhka tuuleen editoinnin suhteen..




Mitä muuten pidätte tästä tyylistä, että olen vaakatasoiset kuvat laittanut blogin leveyden mukaan, eli ne näkyvät nyt hieman isompana kuin ennen, tarkoittaen kuitenkin sitä että kun klikkaat kuvaa, et saa sitä tuon suurempana. Moni on nimittäin kommentoinut että on rasittavaa klikata kuvat aina suuremmiksi. Toivottavasti nyt tämä on käyttäjäystävällisempi tapa että kuvia ei tarvitse klikata suuremmiksi? Kiitos jos kommentoit mielipiteesi!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

naurua ja hikeä!

Kaverini Inka oli meillä kolmen päivän ajan ja kävimme jokaisena päivänä tallilla tehden jokaisena päivänä jotain mukavaa. Tiistaina kävimme Viksun kanssa jälleen hyppäämässä muutamia itsekyhättyjä maastoesteitä, ja voi kuinka innoissaan herra taas oli! Ei voi olla huomaamatta kuinka paljon se nauttii esteiden hyppäämisestä. Meillä oli oikein mukavaa ja Viksu oli jälleen elementissään. Mitä nyt välillä jalat meinasivat mennä sekaisin siitä innostuksesta!
Keskiviikkona kävimme maastoilemassa hiekkakuopilla Inkan ollessa mukana Putella. Löysimme eräältä montulta jopa vettä, jossa kävimme kahluuttamassa ratsujamme, harmi ettei kamera sattunut silloin mukaan.
Torstaina kävinkin Bohemian luona, jolloin menin sen kanssa koulua ja ihan kunnolla mentiinkin, sillä olin sekä tunnilla että tunnin jälkeen niin poikki että meinasi ihan pyörryttää ja tuli paha olo! Vaikkei mitään erikoista tehtykkään, niin ihan tavallinenkin ratsastustunti jossa pyrkii vain saamaan ponin avut läpi, voi olla puurtavaa, vai johtuiko tämä yhtäkkinen kunnon romahdus ennen tuntia syödystä kahdesta kinuskikakkupalasta.. ;)

Kuten tavallista, kameraan tallentui jälleen hurjasti kivoja kuvia näistä päivistä (valitettavasti videomateriaali tiistailta on kadonnut johonkin, joten saatte tyytyä pelkkiin kuviin :S). Tähän alkuun laitan tiistaiset kuvat Viksun kanssa. Maastoesteiden jälkeen menin vielä kentällä hetken aikaa saaden Viksun työstämään itseään paremmin. Kuten tavallista, esteiden jälkeen se oli taas oikein mukava ja työskenteli hyvin. Jopa laukka sujui tällöin erittäin hyvin, varmaan jälleen parhaimpia laukkakertoja Viksun kanssa. Molempiin suuntiin hakeutui pyöreäksi ja laukka rullasi selästä lähtien hyvin melkein kokonaisen pääty-ympyrän :) Kuvissa ei oikein näy se fiilis, jonka selkään tuntee, mutta se mitä itse tuntee on tärkeintä.






Viksu ottaa rennosti ;)
Bohemia oli alusta lähtien eteenpäinpyrkivä ja kevyt edestä, yllättävän helppo siis. Alkuverkka sujui todella kivasti ja poni oli molempiin suuntiin rento ja taipui. Kootumpaan raviin saaminen ja takajalkojen saaminen aktiiviseksi olikin sitten jo vaikeampaa, poni ajatteli että nyt ei jaksa tehdä enempää töitä ja laiskistui pohkeen taakse. Pistin poniin vähän vauhtia ja vaikka oma kuntoni huusi hoosiannaa, taistelin loppuun asti jotta sain avut läpi. Pikkuhiljaa Bohemia alkoikin toimia todella kivasti ja alkoi jo itse työstää itseään. Laukat sujuivat molempiin suuntiin aktiivisesti, tosin kokoajan täytyi pysyä napakkana että laukka säilyi. Olin tunnin jälkeen tyytyväinen poniin!
Tässä huomaatte ettei Bohemian laukka oikein pyöri vaan on selvästi pohkeen takana.


Sitten vielä asiaa tulevasta postaustauosta: lähden sunnuntaina mummolaan Savoon, joten postauksia ei ole tulossa viikkoon (palaamme 21.7). Käyn kyllä maastossa kerran Juankoskella olevalla yksityistallilla, mutta muuta hevosiin liittyvää viikolla ei tapahdu. Siispä nähdään muutaman viikon päästä!

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

lämmin ja mukava viikonloppu

Hei vaan kaikille lukijoille ja kiitos kaikille Henkan ratsastusvideoon kommentoneille, niitä oli tullut hurja määrä viikonlopun aikana! Hauska huomata, kuinka paljon huomiota se saikaan, saa nähdä tullaanko jatkossa näkemään samankaltaista materiaalia (;
Viikonlopun olin siis Aadan luona ja näin kotiin palattuani olen aivan rättiväsynyt, puuhaa riitti joka päivälle yllin kyllin. Onneksi aina illat sai rentoutua tv:n ja herkkujen ääressä.. Perjantaina kävimme hevosilla maastoilemassa ilman satulaa, lauantaina teimme aamutallin ja olimme sen jälkeen viiden tunnin yöunien jälkeen viideksi tunniksi heinätöihin, sen jälkeen uimaan ja vielä illalla uudella sänkipellolla rallia hevosten kanssa! Rentoa meininkiä näin ratsastuspuolella siis, mutta paljon tuli taas kivoja kuvia otettua ja tässä blogiin parhaimmistoa :)



Lauantai-iltana siis baanasimme uudelle sänkipellolla yhdessä Viivin ja Massen kanssa. Bohemia otti vähän kuumaa ennen laukkoja kuten yleensä, ja oli todella upealiikkeinen loppuraveissa. Vauhtia siis riitti ja mukavaa oli pienestä kesäsateesta huolimatta!

Tähän loppuun vielä loppukevennys uimarannalta, jossa tapasin kaverin <3 Meillä selvästi synkkasi ja meillä oli mukava herkkuhetki Olavin kanssa :)