keskiviikko 30. toukokuuta 2012

hilarius, viksu ja haaste

Olen saanut jonkin verran haasteita, sekä sainkin kuvaajan itselleni maanantain tunnille Hilariuksella ja tänään kuvailin vähän Viksua laiduntunnelmissa tallilla, joten päätin tehdä kuitenkin postauksen ennen sunnuntaita. Valitettavasti en saa vielä ladattua teille videoita Hilariuksesta enkä mistään muustakaan, sillä tämän viikon mulla on käytössä vanha koneemme.

Aloitetaan ensin vaikka maanantaisesta tunnista Hilariuksen kanssa. Tästä tunnista jäikin paljon käteen ja täytyy todeta että Hilarius on erittäin opettavainen hevonen että pää ihan menee pyörälle kaikista ajatuksista mitä päässä liikkuu ratsastaessa! Huomasin tunnin aikana, kuinka todella suuressa roolissa ratsastajan rentous ja suorassa istuminen ovatkaan. En ole koskaan ratsastanut hevosella, joka toimii näin paljon vain ratsastajan avustuksella, joten tuotti ongelmia tukea Hilariusta niin paljon, kunnes saimme yhteistyön sujumaan.

Harjoittelimme aluksi jälleen omaa istuntaani ja koko kropan rentoutta ravissa ja sen jälkeen laukassa. Sain itseni jo paljon nopeammin rentoutumaan hartioista alkaen, ja kädetkin kannoin vähän suoremmin. Hilarius oli pehmeä mutta juoksi välillä vähän alta, ilma kun oli sateinen ja viileä (Hilarius on muutenkin aikamoinen kyttääjä!). Jäimme sitten pääty-ympyrälle käynnissä ja väistätin takaosaa sisäänpäin, sen jälkeen ulospäin. Tässä kohtaa alkoi ongelmat, sillä väänsin vartaloani aika mutkalle ikäänkuin avustaakseni että Hilarius varmasti kääntää takapäätään. Eihän se hevonen mihinkään taipunut vaan käveli pieniä askeleita vinossa ja yritti saada selvää avuistani..! Heti, kun korjasin istuntani ja rentouduin täysin, homma rupesi toimimaan ja saatiin hyviä pätkiä. Pienennettiin sitten ympyrää niin että Hilarius ikäänkuin meni takaosakäännöstä. Tämän jälkeen puolipidäte ja laukannosto, jonka täytyi jatkua koottuna pienellä ympyrällä. Taas oma istuntani vääntyili välillä miten sattui eikä alkuun nostoista tullut kovin hienoja. Keskityinkin sitten täysillä vain että istuin suorassa ja rentona, jolloin laukka oli koottua ja pyörivää.

Lopuksi ratsastin isolla ympyrällä ja Hilariuksesta lähti todella hienoa liikettä. Se oli täysin kontrollissa, rentona ja suorassa. Heti kuitenkin jos käänsin itseäni hieman sisäänpäin, ulkolapa karkasi. Jouduin siis kokoajan ajattelemaan jokaista liikettäni, lihastani, rentouttani ja tuntui että jopa verisuonieni täytyi olla juuri oikein että Hilarius toimi... (; No, ei ehkä ihan niin tarkasti, mutta joka tapauksessa hankalaa ja lopuksi palkitsevaa se oli :)


Tänään työskentelin Viksun kanssa vähän samoja asioita kuin Hilariuksella. Huomasin heti kuinka tunti oli vaikuttanut mieleeni, istuin paljon suorempana myös Viksun selässä ja heti sekin oli jotenkin "helpompi". Alusta lähtien Viksu oli rento ja hakeutui eteen-alas. Tein alkuun takaosakäännöksiä ja kokoamisia, jotka sujuvat vielä Viksulta erittäin hyvin. Se pysyi kokoajan hyvässä paketissa ja työskenteli lihaksillaan.
Laukka oli myös hyvää ja paranee kerta kerralta. Tein pienen, takaosakäännöstyyppisen voltin jälkeen laukannostoja, jotka nousivat yllättävän terävästi. Alkuun ajattelin, että Viksu ei varmaan tajua tätä hommaa, mutta mitä vielä; "Kyllähän minä nyt kootut nostot ostaan!" se tuntui ajattelevan ;) Laukkasin pienehköjä voltteja ja ympyröitä ja taivuttelin oikein kunnolla laukkaa. Vähän joutui tukemaan pohkeella että Viksu jaksoi työstää laukkaa, mutta en ihmettele sillä Viksulle tällaiset tehtävät alkavat jo todella olemaan rankkoja.
Loppuun ravasin eteen-alas ja kävimme pellolla kävelemässä. Viksu oli kauttaaltaan hiessä ja selvästi väsynyt, mutta tyytyväinen <3

hacer un gif


Tähän loppuun teen vielä haasteen, jonka sain Riikalta (kiitos!).

1. Paras puoli bloggaamisessa?
- Huomata se, kuinka moni jaksaa olla kiinnostunut omista heppatekemisistään, lisäksi blogi toimii itselleen kivana päiväkirjana, vuosien päästä on kiva lukea mitä on milloinkin hevosten kanssa touhunnut :)

2.  Oletko koskaan saanut blogiin mitään haukkuvaa/negatiivista kommenttia? Mitä ajattelit siitä?
- En ole saanut muistaakseni kumpaakaan, tosin jonkinlaisia neuvoja jotkut välillä heittelevät, esimerkiksi käden tai jalan asennosta. Suurimpaan osaan "neuvoista" tiedän kuitenkin syyn tai olen kiinnittänyt siihen huomiota. En juuri reagoi negatiivisiin kommentteihin mitenkään.


3. Suosikkiblogisi?
- Mulla ei ole mitään ehdotonta lempparia, mieluiten luen tuttujen blogeja, kuten Kaktun blogia tai Jutan blogia. Tätä muotiblogia on kiva seurata.

4. Mitä toivot elämältäsi seuraavien ~5 vuoden aikana?
- Haluaisin saada alaltani työpaikan, olla paljon hevosten kanssa tekemisissä ja edistyä kokoajan ratsastuksessa sekä seurustella edelleen poikaystäväni kanssa onnellisesti :)

5. Hevoset vai ponit?
- Ponit! Olen aina ollut ja tulen aina olemaan ikuinen ponityttö, poneissa on vain sitä jotain :) Niiden jekku luonne ja eräänlainen "ketteryys" mitä hevosissa ei ole on kiva juttu.

6. Este- vai kouluratsastus?
- Tähän olenkin jo miljoona kertaa vastannut: esteet.

7. Ratsastaja, jonka tyyliä ihailet?
- En erityisesti seuraa mitään tiettyä ratsastajaa tai ratsastajia, mutta Kyra (Kyrklund) omaa upeat taidot ja on muutenkin pätevä ja jalat maassa kulkeva tyyppi. Nina Fagerström on esteratsastuksessa hyvin pärjännyt, ja toivon hänelle onnea ja menestystä jatkossa.

8. Millaiset olivat ensimmäiset kisasi?
- Ratsastuskoulussa ristikkoluokan menin Elektra -nimisellä ponilla. Tietysti jännitin aika paljon etten meinannut muistaa hengittää. Sain sijoituksen kilpailuista, mutten vielä tällöin innostunut kilpailemisesta sen enempää.

9. Hevonen, joka on opettanut sinulle eniten?
- Varmaan Bohemian kanssa olen oppinut eniten, samoin Hilarius on opettanut "hienovaraista" ratsastusta ja kuuntelemaan hevosia ja tuntemaan niiden eleitä ja liikeratoja ratsastaessa.

10. Mihin tähtäät hevostelussa?
- Mulla ei ole mitään erityisiä tavoitteita ratsastuksessa, haluan pitää hevostelun hauskana ja kivana harrastuksena, käydä silloin tällöin kilpailemassa (toivottavasti tulevaisuudessa enemmän kuin tällä hetkellä!) ja kehittyä vielä paljon eteenpäin. Toivoisin pääseväni ratsastamaan paljon erilaisia hevosia ja päästä kilpailemaan jossain vaiheessa alue-tasolla (joskus ehkä tulevien vuokrahevosien kanssa).

11. Loppuhuipennus: kerro joku heppamokasi!
- Näitä on aika paljon! Kerran ratsastustunnin päätteeksi olin nousemassa suuren hevosen selästä alas (itse olin noin 150cm silloin ja ehkä 13v, hevonen 175cm) päälläni iso turvaliivi. Laitettuani toisen jalan selän yli jäin alastulovaiheessa turvaliivistä kiinni satulaan ja hetken päästä rämähdin takapuoli edellä maahan. Ne, jotka yleisössä tämän näkivät ratkesivat nauramaan ja itse olin ihan punainen!

Alla kaksi tippumiskuvaa, jotka on kuvattu samalta estetunnilta. Ensimmäisessä kuvassa poni kielsi mutta jäin roikkumaan kaulalle, en kuitenkaan siinä kauaa pysynyt ja rohjahdin maahan. Toisessa kuvassa liu'uin kauniisti kaulan yli maahan!


maanantai 28. toukokuuta 2012

laiskottaa!

Kyllä huomaa että tarvitsee jo kesälomaa ja löhöilyä, on jotenkin ihan poikki kaikesta enkä blogiinkaan jaksanut viikonloppuna kirjoittaa vaikka tarkoitus olikin! Onneksi kohta päästään kesälaitumille, ja tällä viikolla koulussakin on luvassa vain kaikenlaista rentoa. Tänäänkin meidän amiksessa on vapaa-päivä meillä oppilailla, jee (hyvä päivä kirjottaa blogiinkin siis) (;

Kuten kerroin, torstaina ratsastin siis Hilariuksen. Oli mukavaa taas päästä kyseisen ruunan selkään, viimeksihän viime kesänä sen selässä istuin. Menin siis hevosen omistajan tunnille, ja päätettiin pitää tunti pellolla. Se ei ollutkaan kuitenkaan ihan paras mahdollinen ratsastuspaikka sillä välillä Hilarius lipsui, pohja oli sen verran "liukas" tuoreen ruohon takia. Ei Hilarius onneksi kuitenkaan välittänyt pohjasta joten pystyttiin ratsastamaan suht kunnolla.
Tehtiin jälleen samaa treeniä mitä edelliskesänäkin, keskityttiin saamaan hevosen suoraksi pienin, eleettömin avuin. Kiinnitettiin myös paljon huomiota omaan istuntaani ja apujenkäyttöön, etenkin käsien asentoon ja rentouteen. Perusistuntani on kuulemma erittäin hyvä ja vakaa, mutta ranteet eivät oikein toimi täysin yhteistyössä muun kropan kanssa. Ne siis kääntyvät asettaessa hevosta hieman sisäänpäin ja peukalo osoittaa sisäänpäin, vaikka kääntäessä/asettaessa hevosta käden täytyisi pysyä täysin suorana ja peukalon osoittaa ylöspäin.
Hilarius liikkui kuitenkin todella kevyesti, tosin vähän yritti aina luistaa ulkopohkeesta ja lähti kylkimyyryä tallia kohti. Sain siis muutaman kerran pamauttaa vähän enemmän ulkopohkeella että avut menivät läpi. Pikkuhiljaa Hilariuksesta muotoutui todella kiva paketti joka kuunteli jokaista apuani. Oli mahtava tunne kun sai hevosen täysin läpi ja suoraksi alleni eikä tarvinnut kuin ohjata jaloilla ja pitää käden hiljaa.
Laukkaa emme tällä kerralla ottaneet ihan pohjan vuoksi, mutta menen tänään illalla uudelleen tunnille tallille, jossa Viksu asuu. Pääsemme ihan kentälle ratsastamaan joten päästään kunnolla töihin!

Sunnuntaina mentiin Bohemian kanssa puomityöskentelyä, ensi viikonloppuna olisi tarkoitus hypätä piiiiitkästä aikaa, odotan innolla!
Teemana meillä oli pääosin laukanvaihdot kahden puomin avulla. Alkuun ratsastin ponia vain eteenpäin pitkin ohjin että poni vertyy kunnolla. Meillä oli estesatula käytössä joka on silloin tällöin ollut vähän ongelmallinen, ja sen vuoksi Bohemia oli hieman haluton liikkumaan. Päätettiin ottaa satula pois ihan ponin mukavuuden kannalta alkuverkan ja muutaman puominylityksen jälkeen. Jatkoin ratsastusta ilman satulaa, ja heti Bohemiakin oli eteenpäinpyrkivämpi ja letkeämpi.

Alettiin tulemaan laukassa vaihtoja aluksi helpompaan suuntaan, eli oikeasta laukasta vaihto vasempaan laukkaan. Vaihdot menivät kuin vettä vaan, tosin tamma kun kuumuu vaihdoista, niin muutaman kerran lähti pidätteistä täysin ja loikkasi ensimmäisen puomin yli noin metriä ennen! Hiottiin kuitenkin niin pitkään että sain ponin kontrollissa puomeille.
Tämän jälkeen keskityttiin vaikeampaan suuntaan, eli vaihto vasemmasta oikeaan. Aluksi ratsastettiin kootussa laukassa ja yritettiin näin vaihtaa, mutta poni kusetti täysin eikä saatu kuin muutaman "ok"-vaihto. Halusimme saada Bohemian kuitenkin kunnolla töihin ja jatkoimme aika pitkään vaihtojen parissa, huonolla menestyksellä. Laitoin ponin sitten laukkaamaan oikein reippaasti ja tultiin erittäin aktiivisessa ja reippaassa temmossa puomille, ja kas kun poni vaihtoi hienosti! Bohemia tarvitsee siis ikäänkuin vauhtia että jaksaa tai uskaltaa vaihtaa. Kiitin ponia paljon ja ravattiin pitkät loppuravit ja käveltiin pitkät käynnit. Oltiin molemmat tunnin jälkeen aivan poikki ja poni kiilteli hiestä. Tallissa pääsi pesulle ja sai palkkioksi paljon leipää :)



 Seuraava postaus tulee todennäköisesti vasta viikonloppuna, sillä oma koneeni on tämän viikon veljeni matkassa Savonlinnassa, ja joudun käyttämään toista konettamme, joka on maailman hitain pöytäkone -.- Tämänkin postauksen tein hampaat irvessä, onneksi sain kuitenkin kuvat muokattua sillä Photoshop löytyy tästä koneesta. Valitettavasti laukanvaihtovideota en saa ladattua.
Olisin tehnyt tällä viikolla erikoispostauksenkin, mutta se siirtynee ensiviikkoon. Siihen asti kuulumisiin ja jaksakaa koulussa vielä viimeinen viikko! ;)

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

täydellistä!


Heippa :)
Tänään oli jälleen päivä, jolloin kävin ratsastamassa Viksun. Oli ihanan lämmin ja kaunis, aurinkoinen ilma, ja sellainen fiilis että tänään halusin tehdä Viksun kanssa jotain hyvin rentoa ja hauskaa! Kääräisin tallille lähtiessä ratsastushousut capreiksi ja laitoin kangaskengät jalkaan ilman sukkia. Päätin mennä ilman satulaa, kuten yleensä on tapana jos haluaa "leikkiä" hevosen kanssa (;
Harjasin Viksun pitkästä aikaa ulkona, ja annoin Viksun samalla syödä ruohoa maasta. Vähän myös yritin saada herraa poseeraamaan mutta eihän nyt voi olettaa että Viksua kiinnostaisi mielummin poseerata kun syödä!
Aluksi ajattelin mennä pellolle, mutta kiersinkin vain laitumet ja menin kentälle. Päätin kasata kolme puomia ja ratsastella niiden yli rennosti. Alkuravien jälkeen Viksu olikin todella hyvän tuntuinen, joten innoistuin jäädä tuuppaamaan sitä oikein kunnolla! Heti alusta lähtien ruuna oli pyöreä, hyvin aktiivinen ja rento. Tein alkuun vähän väistöjä jonka jälkeen välillä pyysin vähän lisätympään raviin, välillä kokoamaan. Viksu oli täysin kontrolloitavana ja otti erittäin hyvin puolipidätteet vastaan! Yleensä se temmonvaihteluiden siirtymisissä nostaa pään ylös, mutta nyt nenu pysyi kokoajan alhaalla.
Siirryin laukkaan ja ruunahan oikein syöksähti eteenpäin! Jo käynnissä kokosi itseään ja yritti ennakoida laukkaa, aivan kuten Bohemia välillä tekee. Nostettuani laukan Viksu pyöristyi heti ja oli todella hyvä, laukkakin pyöri selästä läpi ja selässä oli mukava istua. Tultiin sitten loppuun vielä puomeja eri järjestyksissä, ja askeleet sujuivat nappiin ilman laukkaravi-räpellystä tai epäsopivia välejä.

Siis tuntuu hassulta kirjoittaa jokaiseen kohtaan, miten Viksu oli joka asiassa hyvä ja hieno, mutta jostain syystä tänään oli vaan aika täydellinen päivä Viksun kanssa! Kaikki ratsastuksessa sujui ilman minkäännäköisiä ongelmia ja päivä sai vielä mukavampaa jatkoa :) Ja jos jonkun hevosen kanssa on tullut kehitystä, niin Viksun. Tätä tunnetta, jonka tänään sain, olen hakenut jo 2v 10 kk (vuokra-aika)!

Tähän loppuun vielä kuvia, jotka olen kaikki tänään siis ottanut. Valitettavasti aina herra ei jaksanut näyttää järkevältä tai iloiselta kameran edessä, mutta julkaisin kuvat silti (;





Viksu ja tarhakaveri Karkki (2v)


maanantai 21. toukokuuta 2012

haastepostaus / 7 faktaa

1. Kiitä bloggaajaa jolta sait haasteen (kiitos Milla!)
2. Lisää the Versatile Blogger Award -kuva postaukseesi
3. Kerro 7 satunnaista faktaa itsestäsi
4. Nimeä 15 bloggaajaa (tehköön ken haluaa)
5. Ja kerro heille haasteesta
---------------------------------------------------------------------------------

1.Yksi oudoista tavoistani on jättää aina yksi tomaatinpala syömättä. Yleensä meillä kotona laitetaan jokaiselle kurkunsiivuja, paprikansiivuja sekä tomaatinpaloja, jos ei jaksa erikseen kunnon salaattia tehdä. Syön lautaseltani aina kaiken muun, mutta yhden tomaatin jätän. En tiedä, mistä tämä outo tapa on tullut, mutta sen teen joka kerta!

2. Rakastan käydä juhlissa ja erilaisissa tapahtumissa. Itseasiassa kaikki asiat/tapahtumat, joissa on paljon ihmisiä, miellyttävät mua. Yleensähän se on niin että ihmiset ahdistuvat väenpaljoudesta, mutta itse pidän siitä. Tietenkin, jos on esimerkiksi ahdas konserttihalli tai vastaava, saattaa vähän ahdistaa. Fiilistäni pilaa se, jos tapahtumissa on vähän ihmisiä, tai ei niin paljoa mitä olen kuvitellut. Täydet leffateatterit on parasta, tai uimarannat joista ei meinaa löytää itselleen paikkaa! Onko muita kaltaisiani, vai ahdistuvatko kaikki paljosta ihmisjoukosta?

3. Lempihedelmiäni ovat omena, kiivi, viinirypäleet ja vesimeloni. Lisäksi pystyn syömään ihan mielelläni mandariineja ja päärynöitä. Banaaneista ja appelsiineista en välitä, mutta ne menevät jos ei muuta ole tarjolla. Tykkään paljon kaikesta raikkaasta, ja joka päivä syön ainakin omenan tai viinirypäleitä, nam! Nykyään pyrin siihen, että jos mieleni tekee jotain makeaa, otan mielummin kuitenkin hedelmän tai muutaman, jotta makeannälkä lähtee. Suosittelen tätä muillekin, niin turha makean syöminen jää pois!

4. Puhun ratsastaessa todella paljon. Välillä saatan puhua hevosille jopa ruotsiksi tai englanniksi jotain. Tätä teen paljon, jos ratsastan yksin! Lisäksi kehun hevosta todella paljon, jos se tekee vähänkin jotain oikein. "Hyvä Viksu, super!" "Hieno Bohemia, hyyyvä!". Esteitä hypätessä suustani kuuluu usein myös "oho", "hups", "oijoi", "hyyvää", "jaaaa...".

5Lempikarkki: Remix-karkkipussi, irtokarkit (kirpeät ja kovat karkit on parasta). Lempisuklaa: Fazer Omar ja Marianne, Pätkis, Tupla-suklaapatukat. Lempijäätelö: Maxibon, Ingman Creamy -jäätelöt. Lempikeksi: Jaffakeksit

6. En takerru usein pikkuasioihin, jos jokin asia menee esimerkiksi ratsastaessa huonosti, unohdan sen pian ja jatkan eteenpäin. Olen aika optimistinen, ja ajattelen aina että kaikki kyllä menee paremmin. Olen saanut siitä myös kiitosta kavereiltakin, että jaksan tsempata ja kannustaa. Myönteinen elämänasenne pitää mielen virkeämpänä :)

7. Olen päiväkoti-ikään asti ollut polkkatukkainen ja omistanut otsatukan, mutta ala-asteella kasvatin itselleni pitkät hiukset ja halusin otsatukan pois. Sen jälkeen olenkin ollut koko ikäni pitkähiuksinen, enkä usko, että tulen leikkaamaan enää koskaan otsatukkaa tai edes lyhyitä hiuksia.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

kevätflunssaa

Hei kaikille lukijoille!
Pääsin vasta nyt postailemaan, sillä olen ollut tämän viikon taas poikkeuksellisen kiireinen enkä ole koneella juurikaan istunut. Syynä tähän on myös nuo ihanat viimepäiväiset ilmat, kesä on jo ihan täällä! Hirveästi mulla ei ole tänään mitään kerrottavaa, sillä en ole hevosillakaan tehnyt mitään erikoista.
Keskiviikkona otin ilon irti kauniista ja lämpimästä päivästä ja menin Viksun kanssa kunnon maastoon hiekkakuopille. Hypättiin matkan varrella myös muutamia maastoesteitäkin, joita löytyy pitkin lähimaastoja, täällä kun on muitakin hevostalleja joiden ihmiset käyvät kasailemassa kaikennäköisiä esteitä. Viksuhan oli tavalliseen tapaan hyvin innoissaan ja muutaman kerran oli taas vauhtia sen verran että sai pelätä ettei herra menee kumoon. Muutoin oli kyllä oikein kiva maastolenkki ja molemmat nauttivat!


Perjantaina sain itselleni kevätflunssan, joten viikonloppu on vietetty rennosti kavereiden kanssa ja Buranan voimin. Inhottavaa saada flunssa näin alkukesästä, yleensä kun en ole koskaan kipeä tai ainakaan kesäisin! Tänään sunnuntaina oli tarkoitus mennä jälleen koulurääkkiä Bohemialla, mutta eihän siitä mitään tullut. Hengästyin heti kun siirryin ravailemaan ja tekemään vähän töitä. Kerkesin vain tekemään alkuverkan kun oli pakko päästä selästä pois. Ei kannata puolikuntoisena edes yrittää ratsastaa, ettei vain tule entistä kipeämmäksi. Aada ratsasti Bohemian "loppuun" ettei poni päässyt ihan pälkähästä (;




Ensiviikolla käyn ratsastamassa Bohemian ja Viksun lisäksi myös Hilariuksella pitkästä aikaa. Tästä tuskin on tulossa materiaalia, mutta kertoilen sitten kuinka meillä sujui.
Bohemian tallin laidunkausi on muuten jo avattu, ja voi että kuinka tyytyväisen näköinen poni oli vihreässä 'ruohoparatiisissa' !



Yritän kehitellä ensiviikolle vaikka jonkun erikoispostauksenkin, jahka tästä flunssasta pääsen eroon! Nyt eikun vilttiä niskaan ja levolle, palataan ensviikolla :)

lauantai 12. toukokuuta 2012

maastoesteitä ja polskuttelua!


Tässä postauksessa kerronkin teille pelkästään Viksusta, sain tänään paljon ihanaa materiaalia, sillä viimein sain kuvaajan niin saatte nähdä vähän parempaa matskua Viksun ja minun meiningeistä :)
En aio kirjoittaa päivästä sen kummemmin ja pidemmin, sillä kuvia ja videoita sain niin paljon että ne saavat puhua puolestani. Sen verran kuitenkin kerron, että Viksu oli tänään taas parhaimmasta päästä!
 Aluksi mentiin läheiselle pellolle vähän alkuverkkaamaan, eli ravailtiin ja laukattiin muutaman kerran. Oli ihana tunne ettei Viksu tänään ryöstänyt tai tehnyt minkäänlaisia typeryyksiä, vaikka olinkin ilman satulaa ja annoin sen viilettää reipasta laukkaa. Luulen, että se tekee sitä ainoastaan sillä yhdellä ja ainoalla pellolla, joka on tutumpi ja turvallisempi ja se tuntee pellon läpikotaisin.
Siirryttiin sitten vähän kahlailemaan oman kotini läheiselle hiekkakuopalle, jossa näin keväisin (ja välillä syksyisin) on jonkinverran vettä pohjalla. Huomasi heti että Viksuhan ei vettä pelkää, sinne se meni kahlaamaan kun vanha tekijä! Alkuun vain tutustuttiin veteen, sen jälkeen ravattiin ja laukattiinkin kuopan läpi. Housut ja kengäthän siinä kastuivat, mutta hauskaa oli, molemmilla ;)!



Kasattiin vesileikkien jälkeen vähän maastoesteitä lähimaastoon, joita pompittiin jonkin aikaa. Viksu oli hyvin innokas ja sain pidellä aika paljon ettei herra kiihdytellyt miten sattui, varsinkin kun maassa oli joissain kohti pieniä juuria. Olin yllättynyt kuinka rohkeasti se esteet ylitti, sillä Viksulla on tapana välillä kieltää uusilla esteillä. Olen kuitenkin todennut, että Viksu kieltää herkemmin kuitenkin kentällä kun maastoesteillä. Tiedä sitten mistä johtuu.. :)


Lopuksi vielä tultiin tallille kouluilemaan, ja Viksusta irtosi tosi mageeta liikettä! Se oli edestä varmaan parhaimman tuntuinen kun koskaan ennen, etenkin vasempaan kierrokseen (joka on sille vaikeampi suunta) pää pysyi kokoajan luotiviivalla ja hevonen oli suorassa. Myös laukat paranevat kerta kerralta, nykyään Viksu pysyy jo paljon pidempiä pätkiä pyöreänä :)